Koronavirus ja linja-autoala
Artikkeli on Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilän kirjoittama.
Linja-autoala on kohdannut ensimmäisten joukossa epidemiatilanteen aiheuttamat suuret vaikeudet. Tilanteen vakavuus alkoi hahmottua torstain ja perjantain 12.–13.3. aikana. Olimme tuolloin heti perjantaina yhteydessä liikenne- ja viestintäministeriöön, koska alan tukitoimien tarve näytti ilmeiseltä.
Huoltovarmuuskeskuksen maakuljetuspoolin kanssa aloitimme tilannekuvan keräämisen, joka jatkuu edelleen. Kriisin edetessä meillä on ollut realistinen näkemys ja arvio niistä ongelmista, joita alan yrityksillä on. Kysyntä on joiltakin osin romahtanut kokonaan, ja eri hankintayksiköiden kanssa on ollut isoja ongelmia uuteen tilanteeseen sopeutumisessa. Kaikki nämä tiedot on raportoitu valtiojohdon tietoon. Vastaavasti olemme jakaneet jäsenviesteinä ja päivitämme extranet-sivuille kaiken käytössämme olleen poikkeustilannetiedon.
Liitto hakee edelleen toimialalle erillisrahoitusta kriisistä selviämiseen. Tukitoimia on esitetty jo heti kriisin alkaessa.
Maan hallitus on valinnut tukikeinoiksi Business Finlandin, Finnveran ja ELY-keskusten yleiset määrärahat. Erikseen ovat vielä verojen ja lakisääteisten maksujen järjestelyt. Tarkempaa tietoa näistä löytyy organisaatioiden omilta sivuilta ja linkit sivuille löytyy myös Linja-autoliiton extranet-sivuilta.
Nämä ovat ne keinot, joihin kannustetaan tutustumaan ja käyttämään tässä vaikeassa tilanteessa.