Uusi suunta 2020-luvulle

Artikkeli on Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilän kirjoittama (LINJA 2/2020).

Edellisen kirjoituksen otsikko oli ”Tutkimuksia ja selvityksiä 2020-luvulle”. Paljon on tapahtunut sen jälkeen. Nyt otsikko onkin Uusi suunta 2020-luvulle. Ja uutta suuntaa on toden teolla haettava, kun kompassi on ollut reilusti sekaisin jo kolmisen kuukautta.

Liikennepolitiikan kevät on tuonut mukanaan kriisin, jonka äkillisyys, kokonaisvaltaisuus ja syvyys ovat olleet ennenkokemattomia. Ensitiedot maaliskuulta enteilivät isoja ongelmia: tilausajot on peruttu, koulut suljetaan, matkustaminen on muutoinkin romahtanut. Kasvu ja kehitys olivat muuttuneet selviytymiseksi kriisin yli.

Kriisin keskellä ovat ensimmäiset viriävät enteet paluupolusta nähtävissä. Rajoituksia vähennetään tai niiden sisältö muuttuu, ja joukkoliikenteen käyttöön rohkaistaan. Toisaalta takaiskuista varoitetaan, eikä edes syksyksi ole ennustettavissa, ovatko esimerkiksi koulut ja oppilaitokset normaalisti avoinna.

Tällaisessa tilanteessa kaksi asiaa nousee Linja-autoliiton toiminnassa esiin. Miten auttaa ja tukea kriisin keskellä olevia yrityksiä? Ja miten vaikuttaa kriisistä paluupolun suuntaan ja kohti normaalimpaa elämää?

Huolta on työllisyydestä ja työllistymisestä. Yritysten taloudellinen tukeminen tulee viiveellä ja riittämättömänä. Sääntelyn joustavuudessa on sentään tultu viranomaispuolelta vastaan, kun nopeilla aikatauluilla on erilaisia rajoituksia poistettu.

Entä sitten paluupolun pohdinta? Kunpa tietäisi, mikä on viisautta ja miten vahvistaa luottamusta siihen, että joukkoliikenteessä on turvallista matkustaa. Ja millaiseksi linja-autoliikenteen tulevaisuus muodostuu?

Julkisen sektorin merkitys oletettavasti kasvaa, koska linja-autoliikenteen kysyntä palautuu viipyillen. Joukkoliikenteen määrärahoja tarvitaan enemmän ja laajemmin, jotta peruspalvelutaso ja aiempi liikenne voidaan turvata. Lipputuloriskeistä riippuen julkista rahoitusta tarvitsevat sekä liikenteen tilaajat että linja-autoyritykset.

Kriisin jälkeinen aika muuttaa myös liikennejärjestelmää. Voisiko liikennettä hoitaa toisin? Muuttuvatko asiakkaiden ja muun yhteiskunnan odotukset ja vaatimukset? Edellisten taantumien jälkeen kaupungistuminen on voimistunut ja vahvistanut kaupunkien joukkoliikennettä. Vastaavasti muun joukkoliikenteen peruspalvelutason turvaaminen on muuttunut entistä vaikeammaksi. Ilmastopolitiikan tarpeet ja tavoitteet eivät ole kriisin myötä muuttuneet miksikään. Niiden toteuttaminen on vaan muodostumassa entistäkin vaativammaksi. Muutoksen ja murroksen jälkeen on usein koettu järjestelmätason muutoksia, ja siksi uuden suunnan pohdinta voi entisestäänkin uhata mennyttä ja toisaalta mahdollistaa uutta. Esimerkiksi julkisen rahoituksen edellytyksenä ja ohella voidaan nähdä yhä tiukempia ympäristövaatimuksia.